Tänään mentiin kaikkien vaihtareiden kanssa yliopistolle, jossa meille oli pienimuotoiset tervetuliaisjuhlat. Opettajat esitteli meille itsensä ja kaikki vaihtarit saivat vuorotellen esittäytyä yliopiston väelle. Oma lainini meni kirjaimellisesti näin:
"Konnichiwa.
Hajimemashite.
Finrando kara kimashita.
Rappurando no daigaku no Sarianna desu.
Doozo yoroshiku onegaishimasu."
suomeksi
"Päivää.
Saanko esittäytyä.
Olen Sarianna Suomen Lapin yliopistosta.
Hauska tutustua."
Meille tarjottiin ruokaa ja juomaa, jota sai myös lopuksi ottaa mukaan. Kaikille esiteltiin omat tuutorit ja tänäänkin kävi ilmi, että ainakin kolme muuta yliopiston henkilökunnasta, Watanaben lisäksi, olivat käyneet Suomessa. Vanhat opettajat lähinnä naureskeli minulle ja kehuivat, kun puhuin japania. Tuosta itse tilaisuudesta ei ole itsellä kuvia, mutta henkilökunta kuvasi tilaisuudessa eli ehkä yliopiston nettisivuille ilmestyy sitten kuvia meistä. :D
Nimilaput saatin tuossa tilaisuudessa
Vielä ei selvinnyt mikä tuo Tiara on
Matkalta löytyi hirvitys! Tästä ei selviä minkä kokoinen tuo on, kun en uskaltanut laittaa mitään sen viereen. :S
Täällä on muuten tosi hellyyttävää, kun pienet ja vähän isommatkin koululaiset sanoo kadulla vastaan tullessa "Haroo", johon vastaa itsekin jotenkin vaistomaisesti "Haroo" eikä "Hello". :DD Tuossa kävelyllä selvisi muuten myös, että saattaisin saada kanadalaisesta tytöstä seuraa tämän vuoden puolella järjestettäville keikoille.
Joen varrelta
Ja joessa uiskenteli tämmösiä :D
Mutta namba -animemainos pullon kyljessä :D Lieneeköhän hyväkin sarja?
Kotikatu
Ja koti. :) Vasen kakkoskerroksen ikkuna on minun
Kuvattu digi-pokkarilla ja tärisevällä kädellä, että älkää valittako laadusta.
Maisema parvekkeelta siis ja tuosta saa äänimaisemastakin, ehkä jotain hajua.
Tämä oli tämmöinen kuva -ja videopainotteinen postaus tällä kertaa. Katotaan mitä seuraavaksi. :D
Ps. Täällä meidän kämpässä taitaa olla uusi korealainen Antti Tuisku-fani. :D
Ps. Täällä meidän kämpässä taitaa olla uusi korealainen Antti Tuisku-fani. :D
-Sartsa
Oaaa siistiä että sinulla on mennyt hyvin siellä Jaapponissa! Varaudu siihen että talvella nuo talot voivat olla hyvinkin kylmiä, ainakin mitä itse olen kuullut. :0 Mutta Namba on Uchuu Kyoudai / Space brothers -sarjan päähenkilön nimi ja tuo sarja on ihan katsomisen arvoinen. Itse olen amerikkalaisen kaverini kanssa sarjaa fanittanut. c: -Tiina (se tevalainen joka karkasi Turkuun Rovaniemeltä)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMitäs keikkoja? :D T.Sini
VastaaPoistaTiina: Pitää varautua varmaan kuumavesipullolla. :D
VastaaPoistaHizzee: Varmaankin Gazetto & Arisu x)